Sukupuolierot

                   Luin Kjell Westön teoksen nimeltään ’’Missä kuljimme kerran’’ ja olen päättänyt puhua sukupuolieroista, sillä se tuli hyvin esille kirjassa.

Kirja sijoittuu aikaan jolloin oli sisällissota, joka tarkoittaa sitä että osapuolet oltiin jaettu kahtiin. Osapuolet olivat valkoiset ja punaiset. Valkoiset olivat rikkaita ja he elivät hyvissä olosuhteissa, mutta sen sijaan punaiset olivat köyhiä. He elivät huonoissa olosuhteissa eli toisin sanoen he olivat valkoisten vastakohta.

Sen lisäksi, kun Suomessa oli sisällissota, joka tarkoitti jo sitä, että osapuolet oltiin jaettu kahteen, mutta kirjassa esiintyi myös sukupuolieroja. Eroja huomasin todella hyvin naisten ja miesten välillä, sekä eri osapuolilta olevilta naisista.  ‘’1905-1917 sadat tytöt raatoivat surkealla palkalla Helsingin porvariskodeissa ja tehtaissa sekä useimmmat; heistä olivat kokemattomia ja uskoivat herkästi lupauksiin joita heille lausuttiin ravintoloissa ja öississä pirssikyydeissä,’’ sivu 11 naiset tekivät kaikkensa jotta saisivat voittoa elämä oli vaikeaa.

Sisällissodan syttyessä miehet menivät sotimaan ja naiset hoitamassa kotiasioita. Miehiä pidettiin vahvoina ja rohkeina ja uskon, että näiden syiden takia vain miehet olivat sotimassa.  ‘’Vivan tiesi Enokin olleen satamassa töissä ja arvasi että hänellä oli ollut monta naista aiemmin. Naisia pidettiin langenneina ja heitä pidettiin vähän heikompina. Kirjassa oli myös naisia jotka tekivät omia päätöksiään kuten Vivan Allun äiti sekä Lucie.

Mielestäni sukupuolieroja oli hyvin paljon, joten valikoin hieman mitä mainita ja mitä ei.

Sara Oyer 12b

Kommentit

  1. Hei,

    On totta, että kirjassa mainittiin paljon sukupuolieroista. Syy tähän on mielestäni se, että niin tietysti oikesti oli elämä silloin. Naisten oli vaikea saada itse elantoa ja jos he olivat naimisissa, niin heidän rahansa otettiin. T. Youcef.

    VastaaPoista
  2. Olet valinnut hyviä esimerkkejä näistä eroista
    ja oli helppo ymmärtää, sillä kirjoitit selkeästi. Gabrielle

    VastaaPoista
  3. Itsekin olin huomannut kirjassa paljon sukupuolieroja, mutta toisaalta kirjassa oli myös paljon vahvoja naisia kuten Lucie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä edellisen kommentin kanssa. Sukupuolieroja näkyy kirjassa.
      Sitaatit oli mielestäni myös hyvin lainattuja.
      Charlotte

      Poista
  4. Hei
    Tykkäsin paljon sinun tekstistäsi, sillä se oli selkeästi selitetty. Puhuit myös totuutta, joten olen samaa mieltä kuin sinä.
    t.Manar

    VastaaPoista
  5. Hei, Tekstisi puhui faktaa, mutta mielestäni olisit voinut vähäsen enemmän laajentaa esimerkiksi siitä mistä sukupuoli erot johtuvat ja miten ne alkoivat.
    T. Selma

    VastaaPoista
  6. Hei, Tekstisi puhui faktaa, mutta mielestäni olisit voinut vähäsen enemmän laajentaa esimerkiksi siitä mistä sukupuoli erot johtuvat ja miten ne alkoivat.
    T. Selma

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Westön Helsinki

Kulkemaan Westön matkaan

Konteksti: 1920-luku