Päähenkilöt



Missä Kuljimme Kerran kirjaan kuuluu monta tärkeää henkilö. Tärkeitä henkilöitä oli reilusti  yli kymmenen. Jokainen henkilö kertoo omaa tarinaansa romaanin aikana. Tärkeimmät päähenkilöt olivat Cedie, Lucie, Eccu sekä Allu. Romaanissa kaikki päähenkilöt kärsivät joistain ongelmista. Cedie ja Lucie olivat rikkaasta perheestä ja hän kiistasi hyvästä kasvatusta vastaan. Lucie halusi auttaa punaisia ja halusi edistää tasa-arvoa. Eccu usein purkasi suruunsa viinan juomiseen. 
Lucie, Cedie ja Eccu kuuluivat valkoisiin. 

Romaanissa valkoisia kuvattiin rikkaiksi. Valkoisia perheitä arvostettiin. Heidän kasvatustapaa ihailtiin. Allu taas kuului punaisiin. Romaanissa punaisia kuvailtiin köyhiksi. Heitä ei arvostettu. Alussa Luciella ja Ecculla oli pientä kipinää, mutta tämä ei kestänyt pitkään, sillä Eccu päätti mennä liittoon Valkoisten kanssa. Siellä hän tapasi nuoren sairaanhoitaja, johon hän ihastui. Vähän ajan kuluttua he menivät naimisiin. 

Myöhemmin Eccu petti vaimonsa Lucien kanssa. Lucie ja Eccu eivät enää hirveästi nähneet toisiaan ja Lucie alkoi seurustelemaan Allun kanssa. Allu kuului punaisiin, joka vaikeutti heidän yhdessä olemista. Tämän takia Allu halusi jättää Lucien, sillä Lucie halusi auttaa häntä, mutta Allu ei halunut apua. Allu myös ajatteli, että Lucie oli hieman ylimielisempi, sillä hän tuli rikkaastaa perheestä. Jokainen päähenkilö toi romaaniin omaa tarinaansa. Romaanissa myös kuvailtiin minkälaista heidän elämä oli sodan aikana ja mitä tunteita sota toi tullessaan.

Selma


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Westön Helsinki

Kulkemaan Westön matkaan

Konteksti: 1920-luku